11. maaliskuuta 2014

Raskas puuvilla

Paikkasin aukon sivistyksessäni ja hain aamulla kirjastosta Marja-Leena Mikkolan klassikon Raskas puuvilla. Vasemmistoradikaali raportti koostuu Finlaysonin naistyöntekijöiden haastatteluista vuosilta 1970 ja 1971.

Sisältö on hämmentävää, ihmiskohtalot pysäyttäviä. Hyvä muistutus siitä, millaisen tien suomalainen yhteiskunta on sadan vuoden aikana kulkenut. Kuten takakansitekstissä todetaan, "kirja ei pyri luomaan objektiivista kuvaa tekstiiliteollisuudesta tai sen asemasta suomalaisessa elinkeinoelämässä. Nämä naiset puhuvat omalla suullaan, tuotantoprosessin inhimillisen tekijän näkökulmasta".

Haastattelut on purettu monologeiksi, jotka ulkoisesti muistuttavat hyvinkin tämän hetken aikakauslehtijournalismille tyypillistä monologia. Tekstit ovat lyhyehköjä, taiten editoituja: niissä on säilytetty esimerkiksi deiktisiä elementtejä ja puhujalle ilmeisen tyypillisiä fraaseja. Toisaalta tekstit ovat ehyt, selvästi saman toimittajan kokoama ja käsittelemä, kokonaisuus.
Kun minä menin lääkärille ihottumasta, jonka olin saanut teryleenipölystä, niin eihän se sitä katsonutkaan, kun näytin sitä ihottumaa. "Se on sukkanauhan hankauma", se kurahti. Ihottuma minua vaivaa, ja orlonipöly on vielä pahempaa kuin teryleeni. Minulla on liian pieni ja helposti rasittuva sydän, mutta muuten olen ollut terve. Työtapaturmia on kyllä ollut: kalalangassa löin käteni häkkikoneeseen, ja kerran venähti selkä, kun nostin painavaa laatikkoa. Sitä ei meinannut saada tapaturmaksi millään. Tuli tapaturmalaitokselta kirje kotiin, että se johtuu vain heikosta selästä. Kirjoitin sinne oikein pahan kirjeen, ja rahat tulivat parin viikon kuluttua.
No, minä olen nyt tässä missä olen. Pojat ovat ammattimiehiä, ja tyttökin on jo töissä. Ei tässä ole kerinnyt omaa etua milloinkaan katsomaan. Miehiä kohtaan ei ole kiinnostusta pahemmin herännyt, kun minä plikan isän jätin. Ei ole ollut kiinnostusta niillä markkinoilla. On ollut aina niin paljon touhuakin, ettei ole ehtinyt omaan napaansa tuijottaa. Tanssimisesta tosin tykkään, ja käyn kesäisin Työväen kesäkodin tansseissa. Ei ole kiinnostusta mennä tuonne ravintolaan, missä on äijämiehiä ympäripäissään. Minä olen vähän sen sortin ihminen, että minua ei nuo tilapäissuhteet kiinnosta ollenkaan. Jos eteen sattuisi sympaattinen mieshenkilö, niin kyllä sen pitäisi olla sitten pitemmällä tähtäimellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti